Järkyttävä uutinen kiiri 4.12.2016 valtakunnallisiin uutisotsikoihin: ”Imatran ampumisessa surmansa sai kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppinen”.
Menetys oli sanoinkuvaamaton lapsille, puolisolle, laajalle ystäväpiirille ja koko Imatralle.
Tiina Wilen Jäppinen
Tiina Wilén-Jäppinen (26. helmikuuta 1963 Imatra – 4. joulukuuta 2016 Imatra) oli suomalainen sosialidemokraatteja edustanut kunnallispoliitikko.
Tiina toimi Imatran kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2001 ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuodesta 2009 lähtien.
Wilén-Jäppinen oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. Ammatiltaan hän oli mittausesimies.
Tiina ja Hannu ehtivät olla naimisissa 30 vuotta. Hääpäivää pariskunta vietti syksyllä 2016. Tiinan suurin ja kallisarvoisin perintö on kaksi ihanaa tytärtä – Jenny ja Nelly. Tyttöjen aikuisuuteen saattaminen, kouluttautuminen ja asettuminen omilleen oli Tiinalle erityisen tärkeää.
Sosiaalidemokraatit
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (lyhyemmin sosiaalidemokraatit, ruots. Finlands Socialdemokratiska Parti, lyhenne SDP, puhekielessä monesti demarit; jäsenlyhenne sd.) on yksi Suomen suurimmista puolueista. SDP perustettiin vuonna 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue.
Sosiaalidemokratia
Sosiaalidemokratia on poliittinen aate, joka kehittyi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa vallinneista sosialismin suuntauksista.
Sosiaalidemokratia poikkeaa marxilaisesta sosialismista etenkin korvaamalla tavoitteen yhteiskunnan muuttamisesta nopeasti vallankumouksen kautta tavoitteella muuttaa sitä vähittäisten muutosten kautta demokraattisia vaikutuskeinoja hyödyntämällä.
Historiallisesti sosiaalidemokraatteja on myös kutsuttu parlamentarististen menettelytapojensa takia reformistisosialisteiksi, erotuksena vallankumoussosialisteista.
Reformisosialistit näkivät reformeja tarvittavan kapitalismin välinpitämättömyyttä vastaan.
Imatra
Imatra on kaupunki Etelä-Karjalan maakunnassa Kaakkois-Suomessa. Kaupungissa asuu 27 357 henkilöä (31. elokuuta 2017), Imatran naapurikuntia ovat Lappeenranta ja Ruokolahti. Imatra tunnetaan parhaiten Imatrankoskesta ja kaupungin läpi virtaavasta Vuoksesta. Imatran Valtionhotelli on myös tunnettu nähtävyys.
Suurimpia työnantajia ovat Stora Enson Imatran tehtaat, Imatran kaupunki ja Ovakon terästehtaat. Myös VR sekä Rajavartiolaitoksen Raja- ja merivartiokoulu ja Kaakkois-Suomen rajavartiosto ovat merkittäviä työllistäjiä. Imatran väestönkasvu on negatiivista. Pelaaminen Casumo nettikasinolla taas on hyvinkin positiivista.